Santa Surprise

Johdanto

Playtech-kolikkopelivalmistajan Santa Surprise -slotin pääosassa seikkailee aattoillan valkopartainen punanuttu, Pyhän Nicolauksen ja Kriss Kringlen sympaattinen sukulaissielu ja Korvatunturin puolueeton patruuna, joulupukki. Santa Suprise -peliautomaatissa soivat joulunkellot, mutta vain niille, joiden sydämeen on tehty se todellinen joulumaa ja rauha kaikkien ihmisten kesken. On niitä, jotka ovat sillä tavalla onnekkaita, että heille joulu on ikuinen mielentila, ja heille Santa Surprise tarjoilee vielä yhden kupillisen glögiä. Kun taas meitä muita, jotka joudumme odottamaan Tuomaan tuomaa taianomaista aikaa ainakin juhannuksesta alkaen, Santa Surprise -kolikkopeli auttaa jaksamaan aattoaamuun. Ja tähän odottamisen tuskaan Playtechin valmistama Santa Surprise tarjoaa monia voitokkaita hetkiä viidellä kelalla ja 20 voittolinjalla.

Vaikka lähes kaikkien kyseenalaistamatta rakastama jouluinen rallatus väittääkin, että aattoilta itsessään on pitkä, niin poroletkaa odottavan ajan rinnalla sekin kalpenee valkeaksi. Vuodessa kun on yhteensä kokonaiset 365 päivää, ja vain yksi niistä sattuu olemaan jouluaatto. Mitä voikaan oikea jouluihminen tehdä aikaa tappaakseen? Jos ei muuta, niin ainakin simuloida joulukalenterin luukkujen avaamista ja pakettien availua edeltävää jännitystä taltuttaen riisipuuron ja piparin tuoksuista Santa Surprise -nettikasinopeliä. Lohtu on ehkä laiha, mutta onnella käy niin, että Santa Surprise -slotti lihottaa lahjakassaa hauskoilla grafiikoillaan ja anteliailla bonustoiminnoillaan. Mukana ovat tietenkin jokerina toimivat wild-symbolit ja lisävoittoja tuovat scatter-merkit. Teoreettinen palautusprosentti 97,05 sijoittaa slotin ylempään keskiluokkaan.

Panokset ja voittolinjat

Santa Surprise -videokolikkopelissä on yhteensä kaiken kaikkiaan kaksikymmentä voittolinjaa, joilta odottaa onko pukki noteerannut sen kerran, kun autoimme naapurin Ruustiinaa kantamaan kuusen jätekatokseen. Jos pelaaja uskoo hyvään käytökseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa, niin Santa Suprisen voi aloittaa alimmillaan yhden euron panoksella. Jos luottaa siihen, että onnetarkin on anteliaalla joulutuulella, voi tuurinsa pantiksi tallettaa korkeimmillaan 1,25 euroa panoslinjaa kohden. Tällä peliliikkeellä pelaaja luonnollisesti nostaa mahdollisuuksiaan saavuttaa Santa Surprisen 10 000 euron jättipotin kotiuttamiseen. Joulu ei kuitenkaan ole varattu ainoastaan high rollereille, vaan Santa Surpriseen pääsee mukaan jo 0,01 kolikon panoksella. Voittoyhdistelmät kulkevat ruudun poikki vasemmalta oikealla ja korkeimman voiton saavuutta milläpä muullakaan kuin itse kuuraparralla.

Ulkoasu ja teema

Playtech on ammentanut Santa Surprise -kolikkopelinsä teeman avoimesti ja siekailematta joulun rikkaasta kuvamaailmasta. Keloja koristavat kauniit kranssit, tunnelmalliset kynttilät ja tietysti paljon lupaavat joululahjapaketit. Unohtamatta tietenkään joulukuusta, joka toimittaa luonnollisesti myös peli bonus-symbolin virkaa. Pääväri sijaitsee tietysti perinteisen oranssin ja purppuran väliin sijoittuvalla spektrillä, mikä on aivan ymmärrettävää. Sitähän voitaisiin pitää suorastaan rikollisen kokeellisena avantgardena, jos jouluteemaisen pelin määräävä väri ei hohkaisi punaisena. Muiden jouluisten kuvien huomaan on keloille leivottu myös piparisia aakkosia ja helkkäviä joulukelloja, jotka sopivat pelin jouluiseen äänimaisemaan kuin nakutettu. Santa Surprisea ideoidessaan Playtechin väki on tehnyt järkevän ratkaisun valitessaan teemaksi joulua, sillä harvalla juhlalla on yhtä kokonaisvaltainen kuvasto.

Bonustoiminnot

Liekö joulun tunnelma saanut Playtech-pelitalon valtaansa Santa Surprise -kolikkopeliä suunnitellessa, sillä joulun antelias eetos tuntuu tarttuneen peliin myös muuten kuin ulkoisissa elementeissä. Sen lisäksi, että huomattava osa kelojen kuvista on lahjapaketteja, on Santa Surprise anteliaalla tuulella myös ilmaisten pyöräytyskertojen ja bonusten suhteen. Jopa pienellä panoksella, suuri osa pyöräytyksistä tuntuu palauttavan jotain takaisin. Tällaista pelaaminen on parhaimmillaan, kun satunnaisten tappioiden korjaamiseksi ei tarvitse turvautua bonuksiin. Jo kolmella joulukuusi-scatterilla tienaa 10 ilmaispyöräytystä. Tämä aloittaa Christmas Gift Bonus -pelin, jossa pelaaja pääsee “avaamaan lahjoja” ja mahdollisesti kasvattamaan rahasaalistaan. Jos ruudulle pölähtää viisi scatteria tai viisi wild -symbolia (joulupukki) kierroksen panos kerrottaan viidellä sadalla (500x).

Hyvät puolet

Playtech-pelitalon Santa Surprise on vallan mainio tapa yhdistää jouluinen juhlatuuli ja kolikkopelaaminen. Sen tulvillaan lunta kuin raikas talvisää, ja vaikka liinakko jääkin tällä kertaa talliin, Santa Surprisea voi suositella kaikille, jotka eivät koskaan uskoneet vanhempiensa valheita siitä, ettei joulupukki olisi todellinen. Santa Surprise -kolikkopeli on marinoitu joulumielellä kuin isoäidin salaisella reseptillä valmistettu joulukinkku, eikä sen aikaansaamaa mielialan kohoamista ja peli-iloa voi kuin ihailla. Kun pelaaja aloittaa Santa Surprise -pelin ei vie kuin hetken, ja se kuljettaa hänet lapsuuden avointen takkatulien ääreen maistelemaan paistettuja kastanjoita, hyräilemään joululauluja ja odottamaan sitä huikeaa hetkeä, kun pukki vihdoin ja viimein kolkuttaa ovelle.

Huonot puolet

On niitäkin pelaajia, jotka eivät piittaa joulusta. Se on sääli, sillä he eivät kykene iloitsemaan myöskään Santa Surprise -peliautomaatista ja sen odottamattoman autenttisesta joulufiiliksestä. Heidän onnekseen sitä ei ole pakko edes kokeilla. Mutta jos he kuitenkin niin tekevät, he saattavat pitää Santa Suprisen yksinkertaisen toimivaa pelimekaniikkaa hieman yksinkertaisena, ymmärtämättä miten sekin tukee joulun sanomaa. Vaikka pelikokemus käytännössä onkin antavainen, se saattaa käydä korkeammilla panoksilla pelaavien kukkarolle. Santa Surprisen palautusprosentti nimittäin saattaa jättää toivomisen varaa myös joulun ystävien puolelta ja ilmaiskierroksia toivoisi olevan enemmän. Ajan patinan huomaa niin symboleista kuin 3-D elementtien puutteesta ja olisi hyvä, jos Playtech päivittäisi grafiikkaansa.

Yhteenveto

Punertava ja piparinen Santa Surprise on Playtech-kolikkopelivalmistajan vastaus tiettyä kansanosaa ainaisesti vaivaavaan joulun kaipuuseen. Santa Surprise -videokolikkopeliä pääosittaa seikkailee lapsiystävällinen, iloinen ukkeli, porokatraan kuskaama herra, joulupukki. Santa Suprise -peliautomaatin pelaamista tahdittavat joulukellot, mutta luonnollisesti ne soivat kauniimmin niille, jotka ymmärtävät, ettei joulumaahan matkustamiseen tarvita minkään maan passia.

Santa Suprise -kolikkopeliä pelatessa alkaa lähes tahtomattaan mittailla silmillään kalenteria, josko olisi aika ja aihetta juhlaan. Jos kuitenkin asioiden laita on niin onneton, että juuri nyt ei saa vatsaansa aamusta iltaan täyteen puuroa, Santa Suprise auttaa suurimpaan joulun kaipuuseen, ja valaa uskoa, että kyllä se joulu sieltä vielä tulee taas tänäkin vuonna.