Guts

Guts on pelialan moniosaaja

Nettikasino Guts aloitti vuonna 2013 tarjoten lähinnä perinteisiä nettikasinopelejä. Pian mukaan tuli urheiluvedonlyönti ja vuonna 2016 jopa pokeri. Jo vuonna 2014 Internetcasinos.com valitsi Gutsin maailman parhaaksi nettikasinoksi, joten meriittejä riittää. Gutsin takana häärii monista laadukkaista kasinoistaan tunnettu yhtiö MT SecureTrade Limited. Alan jättiläisenä se pystyy tarjoamaan myös mahtavat bonukset. Oma lukunsa on uuden pelaajan tervetuliaispaketti, esimerkiksi 400 €:n bonus ja jopa 80 ilmaiskierrosta, vaan uusia kampanjoita ja kilpailuja lanseerataan jatkuvasti. Käynnissä voi olla muun muassa tulikuuma talvikisa, jonka voittoina jaetaan yhteensä peräti 25 000 euroa. Säännöt ovat selkeät, ja kilpailujen tilannetta voi seurata reaaliaikaisesti. Gutsin sivuilla kannattaa pysyä hereillä, sillä bonusta voi saada myös talletus- ja pelipäivän mukaan.

Gutsin erikoisuuksiin kuuluu niin sanottu ydinjengi, jota Guts kutsuu pelaajien kermaksi. Siihen voi tulla valituksi aktiivisesti pelaamalla, mutta mitään tiettyjä vaatimuksia tai rajoja aktiivisuudelle ei kerrota. Ydinjengiin kuulumisen hyötyihin kuuluvat muun muassa vuosibonukset ja muut lahjat, henkilökohtainen avustaja ja etusijalle asetettavat supernopeat kotiutukset. Ydinjengi on moderni ja hauska tapa pitää sinut aktiivisena ja lisää syitä keskittää pelaaminen Gutsiin. Siellä kaikki pelimuodot onnistuvatkin helposti saumattoman käyttöliittymän myötä. Mikset kokeilisi taitojasi pokerissa, jos olet aina ollut lajista kiinnostunut, mutta et ole saanut aikaiseksi liittyä pokerisivustolle? Olet voinut törmätä Gutsiin myös sponsoroimassa muun muassa artistien musiikkivideoita. Pelien moniosaaja on siis aktiivisesti mukana myös kulttuurin kentällä!

Pelivalikoima pidetään tuoreena

Gutsilla on imagolleen sopiva määrä pelejä – toisin sanoen katalogi on valtava. Tarjolla on satoja pelejä lukuisilta laadukkailta pelien toimittajilta, kuten NetEnt, Microgaming ja OMI Gaming. Pelit on jaoteltu perinteisiin kategorioihin, joita ovat muun muassa slotit, pöytäpelit ja jackpot-pelit. Tarjolla on mahdollisuus myös autenttiseen kasinokokemukseen livecasino-pelimuodossa. Gutsin pelivalikoima pysyy tuoreena, sillä sinne lisätään uusia pelejä jatkuvasti ja todennäköisesti jo ennen muita.

Saatatpa löytää Gutsilta myös pelejä, joita muualla ei ole. Kasinopelien lisäksi löydät Gutsilta myös mittavan laji- ja kohdevalikoiman urheiluvedonlyöntiin. Myös kertoimet ovat kilpailukykyiset ja sivusto on kerännyt vakituista käyttäjäkuntaa myös vedonlyöjien keskuudessa. Pokeripuolen monipuolisuuden takaa kuuluminen MPN-pokeriverkkoon, josta vastustajat eivät taatusti lopu kesken.

Apua on aina saatavilla

Gutsilla on maineensa veroista myös asiakaspalvelu, johon saa yhteyden 24/7 chatissa ja sähköpostitse myös suomen kielellä. Itse sivusto on myös saatavilla peräti kahdeksalla kielellä. Asiakaspalvelun porukka vastaa viesteihin nopeasti ja ystävällisesti. He tekevät myös kompromisseja sellaisten asioiden suhteen, joissa moni muu kasino viittaisi hämäräperäisesti ehtojen pieneen pränttiin. Gutsilla bonusehdot ja säännöt ovat selkeästi näkyvillä. Gutsilla on poikkeuksellinen mahdollisuus saada itselleen myös henkilökohtainen avustaja, mutta se vaatii pääsyä ydinjengiin.

Vaan eipä hätää, myös ”tavallinen” asiakaspalvelu auttaa sinua kaikissa pelaamiseen liittyvissä ongelmissa, joita eteen voi tulla. Sivustolta löydät jo valmiiksi myös tiedot yleisimmistä turvallisuuteen ja vastuullisuuteen liittyvistä kysymyksistä, jos se osa-alue huolettaa.

Kasino pitää puoliasi

Gutsille voi tallettaa ja sieltä voi kotiuttaa useilla menetelmillä, joista tärkeimpiä ovat Visa ja MasterCard, yleiset nettilompakot sekä perinteinen tilisiirto. Minimitalletus on 20 €. Kasino on tunnettu nopeista kotiutuksistaan, jotka edellä esitellyn ydinjengin jäsenille ovat vielä tavallistakin nopeampia. Kasinolle on tärkeää myös luotettavan peliympäristön tarjoaminen. Toiminta on lisensoitua ja säänneltyä, ja huolen valvonnasta pitää arvostettu Maltan peliviranomainen. Tietojen salaamiseen käytetään yleisesti hyväksyttyä SSL-tekniikkaa. Pelaajien tallettamat rahat säilytetään täysin erillisellä Bank of Vallettan tilillä, jotka ovat erillään kasinon muista tileistä. Vastuullisuudesta pelaamisen saralla Guts pitää huolta tekemällä muun muassa säännöllisesti henkilöllisyystarkastuksia pelaajilleen estääkseen alaikäisten pelaamisen. Se tukee myös peliongelman kouriin joutuneiden läheisiä.

Guts on ansainnut kehunsa

Gutsin vakuuttavaan meriittilista löytyy sivustolta syy. Se on kunnianhimoisesti kasvanut, mutta tunnelmansa kotoisana säilyttänyt kasino, joka palvelee kaikilla kuviteltavissa olevilla peleillä ja pelimuodoilla. Bonukset ovat vertaansa vailla ja niitä on paljon, varsinkin kun voit hyödyntää erikseen sekä kasinon että vedonlyönnin eri bonukset. Asiakaspalvelu toimii hyvässä hengessä ja nopeasti.

Ydinjengi on oivallinen tapa lisätä pelaajien yhteisöllisyyttä ja nostaa aktiivisimpia pelaajia etusijalle – kunhan jengiin ensin pääsee. Guts selkeästi välittää pelaajiensa turvallisuudesta ja kantaa vastuunsa pelaamiseen liittyvissä mahdollisissa ongelmissa. Sivuston tekninen ratkaisu on onnistunut ja se käyttää muun muassa alan parhaita salauksia. Käyttöliittymä on luotu sellaiseksi, että esimerkiksi kasinolta on helppo vaihtaa vedonlyöntiin ja toisinpäin.

Ei pelkkiä ruusuja

Gutsin sivusto on tietysti täynnä viihdettä ja tietoa, mutta sieltä on ikään kuin unohtunut infosivu, jossa kerrotaan Gutsin vaiheista, tarinasta ja henkilöistä kasinon takana. Sivuston aarreaitta eli varsinainen pelisivu ei tue uusien lempipelien löytämisessä, vaan on selkeästi tarkoitettu vain siihen, että sieltä voi hakea pelin jonka jo tuntee – sen verran pitkä ja pienillä kuvilla varustettu pelilista on kyseessä. Myös kategorioissa voisi olla lisää vaihtelua.

Muutoinkin sivuston visuaalisuudessa on joitakin puutteita, joita sinänsä tyylikäs harmaa taustaväri entisestään tukee. Ydinjengi-ajatus on loistava, mutta herättää kysymyksen, ketkä harvalukuiseen joukkoon pääsevät. Jotkut edut myös tuntuvat epäreiluilta: eikö kaikilla olisi oikeus mahdollisimman nopeaan kotiutukseen?

Guts on jokamiehenkasino

Guts on täydellinen valinta kenelle tahansa peliharrastajalle. Erityisen hyvin se sopii pelaajalle, joka nauttii monista eri pelaamisen muodoista, sillä vaihtaminen puolelta toiselle on helppoa. Myös massiivista pelivalikoimaa etsivälle Guts sopii, erityisesti jos tietää jo pelin, jota haluaa pelata. Jos tiedossasi on erityisen tuore peli, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, olisiko se tullut Gutsille – todennäköisesti on. Myös erityiselle bonusten ja kilpailujen metsästäjälle kyseessä on oikea unelmakasino, sillä niissä riittää läpi käytävää. Livekasinokokemusta janoavalle Guts tarjoaa peräti yli 50 livekasinopeliä. Asiakaspalvelu hoitaa asiat niin mutkattomasti ja reilusti, että kenellekään ei varmasti tule heidän kanssaan asioinnista paha mieli. Joka sormelle siis – kokeile Gutsia ja löydä mahdollisesti uusi vakikasinosi!